Haaveena äitiys

Haaveilimme mieheni kanssa vanhemmuudesta pitkään ennen kuin meistä todellisuudessa tuli vanhempia. Se oli pitkä ja kivinen tie jonka aikana meitä ja parisuhdettamme koeteltiin toden teolla.

Minua ärsyttää edelleen kun joku sanoo, että lapsia tehdään. Ei, niitä ei todellakaan tehdä vaan niitä saadaan! Surullisinta on se, että kaikille halukkaille ei lapsia suoda ja sitten joillekkin niitä suodaan jopa liiaksikin. Me jouduimme kokemaan sen, kun niitä lapsia tehdään tuloksetta sekä onneksi myös sen kun meille vihdoin lapsia suotiin, niin hoitojen tuloksena että luomusti. Eli olemme onnellisessa asemassa. ja Silti, tahaton lapsettomuus jätti minuun syvän jäljen ja tuskan. Kuitenkin uskon, että minun oli tärkeää kokea se kaikki, koska ilman sitä olisin voinut helposti pitää tätä kallisarvoista onneamme itsestäänselvyytenä ja emme välttämättä olisi mieheni kanssa edes yhdessä enää tässä vaiheessa. Nimittäin vanhemmuus on todellinen parisuhteen haastaja, joillakin parisuhde pysyy ja valitettavan monilla hajoaa.

pariskunta

Olen haaveillut lapsista lähes siitä asti kun rupesimme mieheni kanssa seurustelemaan, sanoisin että jo vuodesta 2009, äiti minusta tuli ensimmäisen kerran vasta vuonna 2016. Se, millaiseksi äidiksi kuvittelin itseni oli harhakuvitelmaa ja karu totuus iski vasten kasvoja lähes heti synnytyssairaalasta kotiuduttuamme. Myös perfektionismi oli hyvin läsnä jokaisessa päivässämme siihen asti kunnes poikamme syntyi. Vasta nykyään osaan olla vähän rennompi ja armollisempi itseäni ja äitiyttäni kohtaan.

Toisen kerran äidiksi tulin vuonna 2018 ja siltikin olin melko pihalla monesta asiasta, vaikka tuttua hommaa se suurimmaksi osaksi jo olikin. Silloin ennestään tuttua pakkaa hämmensi esikoiseni jolla olivat jo säännölliset päivärytmit sekä se, että mieheni oli paljon töissä. Unohtamatta sitä, etten päässyt nukkumaan päiväunia silloin kun vauvakin nukkui tai että en saanut edes yöllä nukkua kunnolla. Meille nimittäin siunaantui vauva joka heräili 2h välein lähes 10 kuukauden ikään asti eikä huolinut tuttia lainkaan. Edelleenkään en muista mitä kunnon uni on, mutta sen sijaan tiedän mitä äitiys 24/7 on. Ja minä kun luulin, että yhden lapsen kanssa on raskasta ja oma aika kortilla!

vauva syntyi

Valehtelisin jos sanoisin etten kadu pätkääkään. Kyllä kadun. Mutta en sitä että saimme lapsia, vaan sitä etten ollut kuitenkaan valmistautunut tarpeeksi lasten tuloon. En ollut ottanut tarpeeksi selvää asioista etukäteen enkä ollut rakentanut parempaa ystäväverkkoa ympärilleni joista olisi ollut vertaistukea ja vuorovaikutusta kauan odotetun äitiyden myötä. Esikoisen syntymästä asti olin ollut niin väsynyt ensimmäisen vuoden, etten yksinkertaisesti jaksanut hakea seuraa mistään perhekahviloista, muskareista yms paikoista. Jos olisin ollut rehellinen neuvolassa jaksamiseni todellisesta laidasta, olisin varmaan saanut diagnoosin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Kuopuksen syntymän myötä päätin, että etsin vihdoinkin niitä himputin äitiystäviä ja tartuinkin tuumasta toimeen, mutta siitä sitten kirjoitan vielä toisella kertaa – se on nimittäin jo oma hauska aiheensa se.
Haasteena kahden pienen lapsen kanssa oli juuri se, että on kaksi pientä lasta yhden sijaan ja molemmilla lapsilla on omat rytminsä (tai rytmittömyytensä), eikä todellisuudessa aikaa uusille tuttavuuksille kauheasti ole. On jo haaste yksinään selvitä ulos ovesta molempien kanssa täysijärkisenä.

äitiystävät

Liian kauan äitinä yksinäisyydessäni olleena, sisälläni syntyi palava halu ilmaista itseäni ja siitä tarpeesta syntyi tämä blogi. Haudatusta tarpeestani vuorovaikutukseen erilaisten ihmisten kanssa, ilman sen suurempia velvollisuuksia ja muita odotuksia sekä tarpeesta jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. En siis ole mikään asiantuntija (missään) enkä edes yritä esittää sellaista. Olen vain tavallinen äiti joka on välillä niin hukassa äitiyden kanssa, että ihan hirvittää. Mutta samalla olen kuitenkin maailman ylpein äitiydestäni. Erityisen ylpeä olen silloin kun kuulen 2,5v esikoiseni huutavan minua toisesta huoneesta: ”Äitiiii, kuuletko sinä”? Enkä vieläkään meinaa uskoa, että olen tuon ihanan tytön ja suloisen pojan äiti ja vihdoinkin unelmani äitiydestä ovat totta.

Tällä hetkellä haaveeni äitiydestä on enää muisto vain, mutta se oli niin pitkän aikaa osa minua etten unohda sitä koskaan. Muistetaan olla kiitollisia ja kuitenkin armollisia äitiyttämme ja toisia äitejä kohtaan. Äitiys on ehdottomasti parasta mitä olen koskaan kokenut.

Podcast äitiydestä:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s