Mutsilla on asiaa.

Kirjoittamisen lisäksi, olen aina pitänyt juttelusta, yleisestä höpöttelystä ja asioiden pohdiskelusta. Olen nauttinut blogin kirjoittamisesta aivan valtavasti tämän lyhyen taipaleen aikana ja te lukijat olette ilostuttaneet minua lukemalla blogiani!

Itse pidän myös puhumista melko terapeuttisena. Aina ei vaan ole sopivaa seuraa ympärillä, joille voisi jutella juuri haluamallaan hetkellä haluamistaan asioista.
Tästä tulikin mieleen, voisiko minusta tulla podcastien tekijä? Pienen pohdinnan myötä tulin siihen tulokseen, että miksipä ei? Voihan sitä kokeilla.

Julkaisin juuri kaksi ensimmäistä Mutsi Puhuu -podcastia. Podcastit löytyvät blogini Podcastit -osion lisäksi Buzzsproutista.

Tässä välissä haluaisin mainita, etten suunnittele puhumisiani etukäteen vaan menen virran mukana ja tämä varmasti myös kuuluu puheestani, siitä ei tarvitse kenenkään mieltään pahoittaa. Tarkoitukseni on puhua ja jutella rennosti minua kiinnostavista, mieltä painavista ja sydäntäni lähellä olevista aiheista. Toivottavasti myös sinä viihdyt podcastieni parissa.

Kommentit ja asiallinen palaute ovat tervetulleita! Otan myös mielelläni vastaan toiveita aiheista, joista sinä haluaisit kuulla podcasteja.
Minulle voi kirjoittaa sähköpostitse mutsipuhuu (at) gmail.com, suoraan blogissa, Instagramissa ja Facebookissa.

Seuraathan minua myös Instagramissa: @mutsipuhuu ja Facebookissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s