Lapsettomuuden sudenkuopat

En ikinä ajatellut törmääväni tahattomaan lapsettomuuteen, varsinkaan omassa elämässäni. Vieläpä niin, että minä olisin yksi tarinan päähenkilöistä. ”Minäkö kärsisin lapsettomuudesta? Älä naurata!”. Näin olisi sanonut teini-ikäinen minä 16 vuotta sitten ja naurahtanut päälle.

No eipä minua paljoa naurattanut ajatus lapsettomuudesta lähes 8 vuotta sitten kun yli vuoden aktiivisen yrittämisen jälkeen raskautta ei edelleenkään kuulunut. Kuukautiseni tulivat ajallaan ja elämä vei eteenpäin aivan kuin tahallaan sivuuttaen hartaimman ja suurimman toiveemme. Jossain vaiheessa tuo harras toive sai suuremmat mittakaavat ja synkemmän sävyn johtaen lopulta elämäni vaikeimpaan päätökseen – meidän eroon. Myös muut ihmissuhteet kärsivät lapsettomuudestamme ja nyt muistojani monista vuosista varjostaa tuo rankka elämänvaiheemme, kun kärsimme tahattomasta lapsettomuudesta, täysin tahtomattamme. Ilmeisesti aihe koskettaa nykypäivänä erittäin monia, sillä ensimmäinen lapsettomuutta käsittelevä postaukseni yllätti minut suosiollaan!

vaiettu lapsettomuus

Pidemmittä puheitta; listasin alle pahimpia sudenkuoppia joihin minä polullani törmäsin taistellessani tieni lapsettomuudesta kärsivästä lapsettomasta naisesta lapselliseksi naiseksi.

1. Lapsettomuuden kieltäminen

Jo vuoden yrittämisen jälkeen asian kieltäminen ujuttautui pääkoppaani, aivan kuin yrittäen keventää tilannetta. Muistan jopa ajatelleeni yhdessä vaiheessa, että ”ajoituksemme ei varmaan vaan ole oikea, kyllä se ilouutinen sieltä vielä tulee..” ja sitä rataa. Kieltämisellä ei saavuta yhtään mitään, se vain hidastaa prosessia ja syö energiaa. Järkevämpää olisi heti tarttua tuumasta toimeen ja hakeutua lääkäriin, joka voi kirjoittaa lähetteen lapsettomuustutkimuksiin ja tarvittaessa lapsettomuushoitoihin. Jos siis kärsit lapsettomuudesta, mene lääkäriin ja aloita prosessi jo tänään!

Luulenpa, että koska olin itse vasta parikymppinen alussa, en pitänyt samalla tavalla kiirettä kuin olisin pitänyt nyt kolmekymppisenä. Minua on jälkeenpäin harmittanut, ettei minusta tullut äitiä jo aiemmin. Olisimme pariskuntana säästyneet niin monelta surulta, tuskalta ja ennen kaikkea – turhalta erolta sekä kaikelta siltä, mitä eron käsittely toi mukanaan.

2. Epäusko

Asiasta tuli todellisempi, kun lopulta hakeuduin lääkäriin, joka lupasi kirjoittaa lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Emme nimittäin olleet aiemmin puhuneet lapsettomuudestamme kovinkaan monelle. Lähipiirimme varmasti ihmetteli kovasti miksei vauvaa kuulunut, sillä olimmehan olleet yhdessä jo vuodesta 2006 ja parisuhteemme vaikutti täydelliseltä monenkin silmiin.

Vielä silloinkin, kun saimme vahvistuksen todella kärsivämme tahattomasta lapsettomuudesta, en voinut uskoa kohtaloani. Silloin epäusko oli pahimmillaan ja tuntui kuin olisin elänyt jonkun toisen elämää, tai niin ainakin usein toivoin. Lapsimielisesti toivoin myös välillä, että ongelma vain poistuisi itsestään kunhan en vain ajattelisi sitä. Yritin myös täyttää mieleni muilla, lopulta melko turhanpäiväisillä jutuilla, uskotellen itselleni niiden olevan tärkeämpiä kuin ne olivatkaan. Tämä oli selvästi mieleni selviytymismekanismi.

3. Itsesäälissä rypeminen

Varmaan jokainen lapsettomuudesta kärsivä tai kärsinyt on syyllistynyt tähän. Itsesääli oli vahvasti läsnä ja heijastui elämääni muutenkin ulottuen sen eri osa-alueisiin. Ajattelin monesti olevani vajavainen, huono ja surkea ihminen, enkä varmasti onnistu missään muissakaan elämän koettelemuksissa kun kerta olen tuomittu kärsimään lapsettomuudesta. Mietin myös, mitä pahaa olin elämässäni tehnyt ansaitakseni kohtaloni? Itsesäälissä rypeminen onneksi kesti vain lyhyen aikaa, mutta siihen voi antautuessaan upota pahimmillaan koko loppuelämäksi.

lapsettomuuden aiheuttama suru

4. Suru

Jossain vaiheessa kun lapsettomuuttamme oli jatkunut pidempään, suru astui mukaan elämän koukeroihin kuin yrittäen pilata lopunkin elämäniloni. Tuntui, ettei mistään voinut nauttia ja mikään ei tuntunut miltään, koska tärkein toiveemme ei luultavasti koskaan toteutuisi. Mitä järkeä on elää ja iloita mistään jos mikään ei tunnu miltään? Kun ajatukset ja mieli pyörivät jatkuvasti vauvan ja raskautumisen ympärillä, koko elämä tuntui olevan pysähdyksissä ja jatkuvassa taukotilassa. Siinä vierähtikin monen monta vuotta, niin että muistissa on vain merkintä lapsettomuudesta ja siitä surusta mitä se toi mukanaan, eikä muita muistikuvia pahemmin ole. Ainakaan mitään muistamisen arvoista, siis tärkeämpää kuin tuo vauvan puuttuminen.

5. Katkeruus

Katkeruus on pahin ja raskain sudenkuoppa johon olen lapsettomuuden taipaleellani astunut. Suurimmaksi osaksi siksi, että olen kaikista vähiten itse pystynyt siihen vaikuttamaan. Tunsin katkeruutta kun luin vauvauutisen Facebookissa, oloni oli katkera kun minun ohi käveli nainen vauvansa kanssa tai kun näin raskaana olevan naisen kadulla.
Erityisen katkera olin kun (entinen) paras ystäväni ilmoitti minulle raskaudestaan. Muistan vieläkin sen pysäyttävän hetken. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, enkä tiennyt millä olisin peittänyt kyyneleiden sumentamat silmäni ja katkeruuden kasvoillani. Katkeruus vain kasvoi kasvamistaan joka kuukausi samalla kun hänen raskausvatsansa pyöristyi. Sain seurata tapahtumia aitiopaikalta yrittäen epätoivoisesti peittää katkeruuttani. Millainen ystävä on katkera omalle parhaimmalle ystävälleen? Inhosin itseäni siitä mitä tunsin, mutta olin täysin voimaton sen edessä. Katkeruus myös söi voimavarojani ja elämänintoani. Miksi juuri meidän piti kärsiä lapsettomuudesta? Olemmeko me huonompia kuin muut?

On ihan totta, että toisen onni ei ole koskaan toiselta pois. Mutta pitkään lapsettomuutta kokeneen olisi varmaan helpompi olla myös samalla sokea, sillä jokainen toisen henkilön raskaudesta ja lapsesta johtuva onnenhetki silmien edessä on kuin tuhat veitseniskua suoraan sydämeen. Jokaisesta ihmisestä löytyy katkeruutta, halusi hän sitä tai ei. Jotkut vain saavat paremmat pelikortit elämässä, eivätkä joudu koskaan kohtaamaan omaa katkeruuttaan.

6. Itseinho

Kun saimme ”Tahaton lapsettomuus” -diagnoosin paperille, se oli kuin pysyvä leima naiseuteeni. Viallinen, epäkunnossa, huono, epäluotettava, turha, täysi nolla. Tuntui, että olin epäonnistunut ihmisenä ja ennen kaikkea naisena. Kehoni on suunniteltu synnyttämään, mutta en kuitenkaan pystynyt tulemaan raskaaksi. MIKSI? Tuntui että olin itse syypää kohtalooni, olihan oma vartaloni pettänyt minut. En viihtynyt vartalossani enää lainkaan, tunsin suurta inhoa sitä kohtaan. Jossain kohtaa ajattelin myös, että mieheni olisi varmasti onnellisempi jonkun toisen kanssa, jonkun jonka kanssa hän saisi varmasti niitä lapsiakin.

lapsettomuus

Nämä ovat siis minun pahimmat sudenkuopat joihin olen astunut lapsettomuustaipaleeni aikana. Monilla on varmasti erilaisia kokemuksia ja hyvä niin. Jos taas kärsit lapsettomuudesta, varaudu näihin tuntemuksiin ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Yritä ainakin vaikka se vaikealta tuntuisikin. Ja jos et vielä ole hakeutunut lääkäriin, varaa aika jo tänään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s