Kun astuin koiranp*skaan

Blogissani on ollut ennenkuulumattoman hiljaista ja olen itsekin miettinyt syytä tälle hiljaisuudelle. Elämä on toki vienyt mennessään, mutta en ole tarkoituksella löytänyt aikaa uuden postauksen kirjoittamiselle. Nyt ajattelin avata ajatuksiani, josko tämä kirjoitus selventäisi kokonaisuutta.

Viime kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen hyökkäyksen virtuaalimaailmassa, siitä heti perään sairastanut elämäni toisen oksennustaudin joka iski päälle kuin taikaiskusta ja vei kaikki mehut vähän pidemmäksi aikaa. Saamani mediahuomion jälkeisen ryöpytyksen jälkeen vetäydyin hieman miettimään asioita ja yritin selvittää ajatuksiani, sillä jonkinlaista kuhinaa se minun sisälläni aiheutti. Minäpä selkeytän hieman millaista.

surullinen

Aloin kirjoittamaan tätä blogia avoimin mielin suuresti inspiroituneena ja jokainen tekstini on kirjoitettu ajatuksella inspiraation innoittamana. En siis ole etukäteen miettinyt mitään tiettyä aihetta mistä sillä kertaa olisin kirjoittanut, vaan olen yksinkertaisesti kirjoittanut siitä mistä olen silloin halunnut kirjoittaa – välillä iloisemmista ja välillä surullisemmista tapahtumista. Okei, enemmän niistä surullisemmista, mutta niissähän on aina eniten työstettävää, eikös?
Nyt tilanne olikin eri. Minulla oli tämä kummallinen tunne sisälläni ja vaikka välillä istuin alas koneen ääreen, inspiraatio ei vaan iskenyt päälle. Pää löi tyhjää.
Tiedättekö sen tunteen, kun jalassa on upouudet kengät ja tepastelet iloisesena ulkona auringonpaisteessa kunnes astut koiranp*skaan? Juuri sellainen fiilis minulla oli. Ihan kuin inspiraationi ja kykyni kirjoittaa olisi varastettu jonkun toimesta, täysin varoittamatta. Yritin saada tunnetta pois, mutta se ei lähtenyt. Vähän kuin jynssäisit sitä koiranp*skaa kengänpohjasta, mutta se haju on silti siinä eikä millään lähde pois.

Miten sitten pääsin eroon tästä ongelmastani?

Aikani mietittyäni tajusin mitä oli tapahtunut. Olin jälleen kerran pettynyt ihmisiin. Ja tällä kertaa minulle ei kukaan maksanut siitä, että olisin silti hymyillyt ja jaksanut olla ystävällinen. Enkä minä hymyillytkään tai edes yrittänyt olla ystävällinen niille ihmisraukoille. Siitä siis johtui hiljaisuuteni.. en tehnyt mitään, koska ei ollut mikään pakko. Ja hyvä niin, sillä koska maltoin antaa aikaa ongelman sulattelulle, siitä seurasi elämääni jotain hyvin avartavaa ja positiivista. Nimittäin suunnitelmien muutos tulevaisuudessani. Kaavailin lähteväni opiskelemaan erittäin ihmisläheistä ammattia ja tämä lähes surkuhupaisa nyanssi murjoi suunnitelmani täysin. Tai siis annoin sen murjoa suunnitelmani, koska tajusin etten sittenkään halua sitä. Mieluummin suuntaudun alalle, joka keskittyy ilahduttamaan ihmisiä ja tuomaan hyvän mielen, jolloin saan myös olla ihmisten keskuudessa – kivalla mielellä. Tajusin, että jos ihmiset voivat noin huonosti nykypäivänä, en halua mistään rahasummasta hyppiä heidän pillinsä mukaan hymy huulilla ja mahdollisesti oma mielenterveys pilalla. Kuten sanonta kuuluu, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

ajatuksia

Elämä jatkuu

Väkisinkin pohdin, millaista elämä olisi jos blogini olisi oikeasti suosittu ja millainen painolasti se voisi olla jos liian moni tulisi purkamaan omaa pahoinvointiaan blogin puolelle. Silloinhan kengänpohjat olisivat täynnä sitä p*skaa eikä kävely edes onnistuisi vaikka kuinka yrittäisi. Ja ei, en yritä nyt imarrella itseäni kuten joku Camilla Mustavaara wannabe varmasti haluaisi uskoa, kerron vain mitä olen pohdiskellut.
Mikä ajaa ihmiset kertomaan mielipiteensä vaikka heidän sanoma olisi vastaanottajalle täysin mitätön? Vähän sama kuin menisi Prismaan valittamaan kun ei valikoima ole sama Lidlin valikoiman kanssa. Sama on blogien suhteen, sisältö vaihtelee kuten kirjoittajakin eikä kaikkia ole veistetty samasta puusta.

Joka tapauksessa, tämän tekemäni päätöksen tiimoilta olen ollut onnellisempi kuin aikoihin. Koko työelämäni asiakaspalvelun parissa työskenneltyäni, ehkä alitajunnassani aavistelinkin jo aiemmin, ettei alunperin suunnittelemani suuntaus olisi sittenkään minulle se oikea? Nyt voin hyvillä mielin keskittyä tulevaisuuteen ja ehkäpä inspiraatio löytäisi jälleen tiensä tänne blogiinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s