Parjattu rintakumi – itse piru vai pelastaja?

Ensimmäisen raskauden aikana googlettelin tietoa imetyksestä, sen onnistumisesta ja samalla mietin kuumeisesti onnistuukohan oma imetykseni, millaista se olisi ja jopa pelkäsin tulevaa. Varsinkin keskustelupalstoilta sai sellaisen kuvan, että imetys on itsessään hyvin haastavaa. Ja olihan se, nimittäin omalla kohdallani jo vauvan ensimmäiset imaisut tuntuivat epämiellyttäviltä ja sattuivat, varsinkin kun samalla jälkisupistukset astuivat kuvioihin. Muistan vieläkin kuin eilisen, sen tunteen kun makasin vuodeosastolla sängyllä ja yritin epätoivoisesti imettää tytärtäni. Miten niin yksinkertainen homma voikaan olla niin vaikeaa? Sain onneksi opastusta kätilöiltä ja suurinta osaa oikeasti jopa kiinnosti onnistuuko imetykseni vai ei. Takaraivossani jyskytti paine onnistumisesta ja siitä, että kipu nyt vain olisi kestettävä. Kunnes en enää kestänytkään. Toisena yönä nielin ylpeyteni, kävin pyytämässä kipulääkkeen helvetillisiin jälkisupistuksiini ja yllätyksekseni kätilö kysyikin minulta, haluaisinko kokeilla imetystä rintakumilla?
”Eihän rintakumia kannata käyttää”, muistan miettineeni. Olin varmaan sen verran epäröivän oloinen, että kätilö vain hiljaa ojensi minulle rintakumin ja kehotti kokeilemaan imetystä sen avulla. Lampsin huoneeseeni epäonnistunut tunne sisälläni ja kokeilin rintakumia ilman minkäänlaisia odotuksia onnistumisesta.
Mutta kuinkas ollakkaan, se toimi! Imetys ei sattunut läheskään niin paljoa ja maitoa tuli, vauva pysyi tyytyväisenä ja lähes verillä olevat rintani saivat vihdoin ”lepoa”.

vauvan imetys

Kuitenkin minulle jäi pieni epäonnistumisen fiilis, koska muistan lukeneeni monestakin paikasta, että rintakumia tulisi välttää viimeiseen asti ja tämän tiedon kanssa olin myös synnytyssairaalaan saapunut. Jatkoin myös kotona imetystä rintakumin avustuksella ja siitä tulikin oleellinen osa imetysprosessiani. Neuvolassa minulta tiedusteltiin useaan otteeseen, milloin meinaan luopua rintakumin käytöstä, johon totesin joka kerta, etten näe mitään syytä siitä luopumiselle, enkä siitä lopulta luopunutkaan.
Imetin esikoistani vuoden päivät ja koko sen ajan minulla oli rintakumi käytössä, vauvan kasvu oli normaalia ja tyttäreni oli täysin tyytyväinen ruokailuun vaikka käytinkin rintakumia.

Otin rintakumin mukaan myös poikani synnytykseen, koska uumoilin ”ongelman” toistuvan ja koin parhaaksi käyttää tuttua ja turvallista rintakumia, välttäen mahdollisia takapakkeja ja ylimääräistä stressiä. Ensimmäiset imetykset hoidin ilman rintakumia, mutta maidon noustua rintakumi tuli mukaan kuvioihin. Koin sen tarpeelliseksi kivunlievittäjäksi ja nännieni ”suojaksi”. Myös poikani painonnousu oli normaalia ja nyt noin vuoden päivät häntä imetettyäni olen mahdottoman kiitollinen tuolle ”parjatulle” kapistukselle nimeltä rintakumi.

imetys

Mikäli kätilö ei olisi alunalkaen törkännyt käteeni sitä ylisuurta L-kokoista rintakumia ja kehottanut kokeilemaan, olisi koko imetys voinut päättyä ennen kuin kunnolla alkoikaan. Omalla kohdallani se mahdollisti imetyksen ja mahdollisesti jopa pelasti sen. Ei nimittäin tuntunut kovinkaan miellyttävältä ja helpolta löytää kunnollista imetysasentoa jossa vauvakin viihtyisi, löytää vauvalle oikeaa imuotetta sekä kärvistellä koivet ristissä kovien jälkisupistusten armoilla koko imetyksen ajan jatkuvasti peläten milloin lasken alleni, kun kipu oli niin sietämätön. Kirsikkana kakun päällä olivat lähes veriset nännit, jotka suorastaan huusivat armoa. Ja armoa onneksi saivatkin, koko loppuajaksi nimittäin.

vauvan maito

Edellä mainitun lisäksi rintakumi on ollut oivallinen suoja jo aiemmin mainitsemani poikani puremisvimman aikana, se on suojannut nännejäni suurimmalta tuholta. Joten hallelujaa rintakumi! Kun poikani imetys päättyy jossain vaiheessa, ripustan imetyskumini paraatipaikalle kaikkien nähtäville muistutukseksi onnistumisestani. Siinä voikin olla sitten vierailla ihmettelemistä!

Jos siis kamppailet jossain vaiheessa samanlaisten ongelmien kanssa, kehoitan harkitsemaan rintakumin käyttöönottoa. Imetys rintakumin avustuksella on kuitenkin aina parempi kuin imetyksen loppuminen kokonaan. Rintakumin käytöstähän voi toki sitten myöhemmin luopua jos niin haluaa, eikä sitä tarvitse käyttää koko aikaa kuten minä tein. Itse käytin molemmilla kerroilla Medela rintakumia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s