Mitä puhelinmyyjän työ opetti minulle

Ensimmäinen työpaikkani oli puhelinmyyntifirmassa, jossa myin puhelimitse aikakausilehtiä. Aloitin siellä yläasteikäisenä ja työskentelin lähinnä kesäisin ja välillä opiskelun ohella iltaisin useamman vuoden ajan.
Eli kyse ei ole mistään yhden viikon tai vain päivän kokeilusta. Kun suurinosa ikäisistäni nautti kesästä ja lomaili, minä puhua pälpätin puhelimeen hiostavassa toimistossa ja sain ensituntumaa ihmisiin, jota kutsutaan myös Suomen kansaksi.

puhelinmyynti

Pidemmittä puheitta, alla listaus siitä, mitä kyseinen työ minulle oikein opetti. (Varoitus: ei tosikoille)

1. Raha ei todellakaan kasva puussa

Minulla oli koko puhelinmyyjän urani aikana pelkkä provisiopalkka, eli jos en saanut mitään myytyä, en saanut myöskään yhtään palkkaa. Vaikka olisin istunut puhelimessa koko päivän viikon jokaisena päivänä, ei myyntiä = ei palkkaa. Tämä opetti minulle sen, että rahan eteen on tehtävä oikeasti töitä, eikä mikään tule ilmaiseksi. Paitsi ehkä ne myymäsi aikakausilehdet – jotka tulevat jo muutenkin korvista ulos. Välillä töitä sai tehdä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Oli nimittäin myös päiviä kun tuntui, että lähes kaikki haluavat tilata jotain ja aika vaan loppuu kesken. Eihän ihmisille enää kehtaa soitella iltakasin jälkeen, eihän?

2. Mitä p*skempi työpaikka alussa, sen nöyrempi olet tulevaisuudessa

Kyllä! Mieti nyt itsekin, voiko enää ”surkeampaa” työtä olla kuin puhelinmyyjän työ ja vieläpä 100% provisiopalkalla?
Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että jokaisen pitäisi aloittaa vastaavanlaisesta työstä, ei se silti mitään herkkua ole. Mutta siinä oppii hyvin nopeasti mitä hyvä asiakaspalvelu on, mitä myyntityö vaatii ja saa rutkasti faktatietoa ihmisistä ja ihmisten käytöksestä – edellä mainittuja ominaisuuksia nimittäin tarvitaan lähes jokaisessa työssä.

Mitä suomalaisempi olet, sen parempi

En tiedä pitääkö tämä enää välttämättä paikkaansa nykypäivänä, mutta 15 vuotta sitten piti. Jos olisin soittanut omalla nimelläni, puolet ”myynti”ajastani olisi kulunut siihen, että puhelun vastaanottaja olisi tivannut: kuka ihme olen, miksi soitan hänelle ja miksi minulla on niin erikoinen nimi vaikka puhun täydellistä suomea. Kyllä, tämä on koettu. Lyhyesti ja ytimekkäästi siis: Anna, Maija ja Jenni toimivat parhaiten. Siksi olinkin Jenni Saari, aina.

3. Pervoja karkuun ei pääse millään

Ei edes puhelinlankoja pitkin tai sulkeutumalla hikiseen toimistoon. Ja vaikka soittelet ja kyselet niinkin tylsiä kysymyksiä kuin ”Olisiko sinulla hetki aikaa?” ja ”Kiinnostaisiko E.T. lehti tai Tuulilasi?”, aina löytyy joku joka innostuu ja kysyy ”Minkä väriset pikkarit sulla on jalassa”? Eikä edes se tieto, että olen alaikäinen, riitä turn-offiksi.

toimisto

4. Ei saattaa hyvinkin muuttua kylläksi

Puhelinmyyntifirmassa jossa työskentelin, oli kolmen ei:n nyrkkisääntö, eli puhelua ei saanut päättää ennen kuin asiakas oli sanonut kolme kertaa ”ei”. Tässä sain hyvin pian huomata, että vaikka henkilö saattoi kieltäytyä kahdesti, kolmannella kerralla hän saattoikin kuin ihmeen kaupalla suostua ja kauppa syntyi.
Tämä on vaikuttanut minuun varmaan niin paljon, etten vielä tänäkään päivänä usko tavallista ”eitä” enkä luovuta helpolla. Voi miesparkaani!

5. Edes mummoilla ei ole käytöstapoja

Tätä ihmettelin suuresti erityisesti yläasteikäisenä, sillä silloin mummoilla oli oikea trendi taivastella ratikoissa ja metroissa, ”kuinka nykynuorilla ei ole käytöstapoja”. Auta armias mitä kaikkea mummelit minulle suolsivat puhelimessa kun kukaan muu ei ollut kuulemassa.. ”suksippa sinä suolle lehtiesi kanssa” on varmaan ”hirvein” mitä viitsin kirjoittaa. Mutta siis ihan aikuisten oikeasti, pelkkä ”ei kiitos” ja luuri korvaan olisi riittänyt vallan mainiosti!

6. Lehden laadulla on todellakin väliä

Ja nyt ei puhuta lehden sisällöstä, vaan siitä kuinka hyvin lehti palaa. Kyllä, luit aivan oikein. Muistaakseni A-lehtien Apu -lehteä ei voinut enää tilata paperilaadun muututtua, koska se ei palanut enää läheskään niin hyvin kuin aikaisemmin! Näin siis maalla. Terveisiä vaan hesaalaisille.

7. Kiusaajia löytyy aina

Välillä työ oli kuin sylkykuppina olemista. Jos vain antoi pienenkin mahdollisuuden, niin johan tuli nälvimistä, huutoa, kiroilua yms. Oli myös näitä, jotka pitkittivät puhelua tahallaan vaikka tiesivät etteivät mitään lehteä ole oikeasti tilaamassa ja sen myös kuuli heistä. Silti he väkisin pitkittivät puhelua turhilla kysymyksillä ja toiveilla, että kertoisin heille ummet ja lammet lähes jokaisesta mahdollisesta lehdestä sekä tarkat tilaajalahjojen mitat. Kun heiltä sitten loppuivat kysymykset kesken, he vain naureskellen totesivat ”aijaa, no mut en mä kyl tilaa mitään!” No ihanko totta?! Ei mulla tässä mennyt kuin tunti parasta myyntiaikaa, kiitoksia vaan! Jälkeenpäin olen miettinyt, että kuinka pikkusieluisia nämä kyseiset henkilöt ovat, kun täytyy puhelinmyyjiä kohdella tuolla tavalla. Unohdetaan täysin sen, että se on työtä missä muutkin. Olisikohan parempi sitten jos kyseiset puhelinmyyjät istuisivatkin työttöminä kotona nostamassa tukia? Tuskinpa vaan.

pettynyt puhelinmyyntiin

8. Älä ikinä mainitse olevasi puhelinmyyjä

Ellei sitten joku sekoita sitä siihen, että myisit puhelimia jossain myymälässä. Muuten saat halveksuntaa, sääliä ja jopa arvostelua osaksesi, aivan pyytämättä.

9. Ystäviä voi löytyä mitä ihmeellisimmistä paikoista

Ollessani puhelinmyyjänä, tutustuin isäni ikäiseen naiseen jonka kanssa ystävystyin ja olimme erittäin läheisiä useamman vuoden ajan. Olemme edelleen yhteydessä toisiimme säännöllisen epäsäännöllisesti, vaikka emme ole nähneet toisiamme yli 10 vuoteen!

10. Joku oikeasti asuu Ahterikadulla ja Alapääntiellä

Muistan edelleen sen koomisen tilanteen, kun olin klousaamassa kauppaa ja lopuksi piti vielä käydä läpi tilaajan osoitetiedot. Kun sitten luin asiakkaan osoitteen joka oli vastaavanlainen, en vain yksinkertaisesti pystynyt pitämään pokkaani ja repesin. Ehdin jo ajatella, että siinä se kauppa nyt meni, mutta onneksi henkilö oli ymmärtäväinen eikä ollut moksiskaan. En kuulemma ollut ensimmäinen joka reagoi sillä tavalla. Siitä lähtien katsoin aina etukäteen osoitetiedot läpi, jotta olisin voinut varautua ennakkoon naurun tyrskähdyksiä aiheuttaviin seikkoihin henkilön tiedoissa.

pettynyt

Kaikenkaikkiaan olen jopa kiitollinen siitä, että juuri puhelinmyyjän työ oli ensimmäinen työni. Uskon nimittäin vakaasti, että se on muovannut minusta juuri sellaisen ”työminän” joka olen vielä tänäkin päivänä. Helppoa kyseinen työ ei todellakaan ole, eikä missään nimessä edes sovi kaikille. Minun aikani puhelinmyyjänä on onneksi jo ohi ja aika kultaa muistot. Nyt pystyn jopa ajattelemaan kyseistä työtä oksentamatta. Mutta se johtuikin ihmisistä, eikä itse työstä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s