Synninpäästö huudatusunikoululle(!)

Puolentoista kuukauden ajan olen nukkunut hyvin, vihdoinkin. Monen vuoden jälkeen, vihdoin ja viimein yövalvomiset ovat osaltani ohi. Tästä kiitos unikoululle, nimittäin sille pahamaineisimmalle huudatusunikoululle. Kirjoitan aiheesta, koska toivon kirjoitukseni auttavan muita samojen uniongelmien kanssa painivia vanhempia, en siksi että joku kokisi tarpeelliseksi tulla arvostelemaan valintaamme(!).

Ensimmäisen kerran törmäsin tietoon unikouluista googletettuani vauvojen uniasioita esikoiseni ollessa vuoden ikäinen. Hän heräili monta kertaa yössä ja pahimmillaan saatoin nousta yön aikana 8 kertaa. Omat yöuneni päättyivät monesti 05 aamulla hänen nukkuessa sylissäni samalla kun itse pystyin vain haaveilemaan läpi yön kestävästä unesta välillä torkahdellen, kunnes kello koitti 08 ja haaveeni aamu-unesta romuttuivat täysin, jälleen kerran. Kahlatessani keskustelupalstojen ihmeellisessä maailmassa ja yrittäessäni saada selkoa uniasioihin, tuntui että aivoni sulivat jo pelkästään kaikesta ristiriitaisesta informaatiosta mitä palstoilta luin. Yksi neuvoi yhtä, joka ei toisella taas toiminut, kolmas lyttäsi kaikki unikoulut ja neljäs vannoi perhepedin nimeen. Miten sellaisesta voi saada mitään tolkkua? Mikä sopii itselle ja miten unikoulua edes voisi lähteä toteuttamaan?

taaperon uniongelmat

Aikani mietittyäni päätin, että otan ensin kunnolla asioista selvää ennen kuin rupean tekemään yhtään mitään. Sain nimittäin kuulla, että jos unikouluja jättää kesken, niin seuraava kerta on vielä ensimmäistä kertaa vaikeampi. Ei kuulostanut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta se! Onnekseni törmäsin edes yhteen arvokkaaseen tietoon, nimittäin kirjasuositukseen. Joku suositteli lukemaan kirjan ”Unihiekkaa etsimässä”, joka käsittelee laajasti erilaisia unikouluja sekä myös listaa niiden plussat ja miinukset. Lisäksi kirjassa on runsaasti tärkeää tietoa lapsen unesta, niin vauvan kuin taaperonkin.

Hankittuani kirjan, luin sen läpi muutamassa illassa ja tuntui, kuin silmäni olisivat vihdoin avautuneet kunnolla. Sain varmistuksen sille, että esikoiseni heräily oli täysin tarpeetonta ja asialle olisi hyvä tehdä jotain ja mikä parasta, sille voisi tehdä jotain. Voimavarani rupesivat nimittäin olemaan aivan lopussa ja poikamme laskettu aika lähestyi, aikaa siihen oli enää noin parisen kuukautta. Joulukuussa vihdoin päätimme aloittaa unikoulun ja huudatusunikoulu oli yksinkertaisesti ainoa sopiva vaihtoehto meille. Meillä ei ollut mahdollisuutta toteuttaa unikoulua useamman kuukauden ajan, mitä monet hellemmät unikoulut pahimmillaan veivät sekä tarkoitus oli kitkeä turha heräily kokonaan pois. Esikoisemme ei myöskään osannut nukahtaa itsekseen ja tämä oli korjattava, jotta yöheräily loppuisi.

Pahinta oli kuunnella itkua, sitä kuin toinen itkee huoneessaan eikä sinne saa mennä. Sekunnit tuntuivat minuuteilta ja minuutit tuntuivat tunneilta. Jokainen itku tuntui tuhannelta puukoniskulta sydämeen. ”Olen surkea äiti”, muistan miettineeni ja siltä se silloin tuntuikin.

väsynyt äiti

Sata kertaa mielessäni kävi ajatus, että avaan oven ja menen lohduttamaan. Sitten tajuntaan iskostui ajatus muutoksen tarpeesta ja omasta väsymyksen tasosta. Sitten yritin muistella lukemaani kirjaa ja sen sanomaa, kuinka muillakin oli vaikeaa ja he selvisivät siitä. Yhtäkkiä itku loppui ja tuli hiljaista. Kunnes itku alkoi uudestaan. Sama tunnekirjo läpäisi minut jälleen kerran, mutta tällä kertaa itku oli jo erilaista eikä kestänyt kovinkaan pitkään. Sitten hiljaisuus laskeutui ja tyttömme nukahti. Tuosta noin vaan, ihan itsekseen. Yöllä hän itki pari kertaa, ehkä parin minuutin ajan kunnes nukahti uudestaan ja heräsi tuttuun tapaan 08 aamulla. Tätä kesti 3 iltaa ja neljäntenä iltana hän nukahti jo ilman itkua, eikä herännyt yöllä kertaakaan. Uskomatonta, eikö?

taaperon unikoulu

Muistan edelleen sen uskomattoman tunteen, kun sai levollisin mielin sujahtaa sänkyyn tietäen saavansa nukkua koko yön rauhassa ja herätä uuteen päivään virtaa täynnä. Tai no, niin täynnä virtaa kuin suuren raskausvatsan kanssa vaan suinkin pystyi. Kirosin mielessäni sitä, ettei unikoulua aloitettu jo aiemmin. Sain levähtää ehkä kuukauden päivät ennen poikamme syntymää ja sama rumba alkoi alusta. Tällä kertaa kirjasta oli apua jo heti alussa, koska nyt pohjalla oli jo tietoa joka auttoi tiedostamaan tiettyjä asioita ja tiedostaen aiemmat virheemme, pyrin välttämään niitä poikamme kanssa viimeiseen asti. Poikamme unikoulusta kirjoitan vielä erillisen postauksen, sillä se oli täysin päinvastainen kokemus eikä tosiaankaan mennyt kuin Strömsössä.

seuraa blogi instagramissa

Yksi vastaus artikkeliiin “Synninpäästö huudatusunikoululle(!)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s