Kun tapahtuu liikaa

Muutto, sairastelu, päiväkodin aloitus, kotiäidistä opiskelijaksi ja kaikki arkirumba siihen päälle. Tuntuu, että pää räjähtää kohta. Siitä on myös blogin hiljaiselokin johtunut. En ole tiennyt edes mistä kirjoittaa, mistä aloittaa ja ennen kaikkea mistä edes ehtisin kirjoittaa. Sitten kun on vihdoin koittanut sopiva hetki, mieli ei ole kyennyt toimimaan niin, että mitään lukukelpoista olisin edes voinut saada aikaiseksi.

Kirjoittamisen vähyys on myös näkynyt ja heijastunut suoraan minuun ja elämääni, mieleeni ja sen vireyteen. Tuntuu nimittäin, että päähän on pakkaantunut liikaa kaikkea; turhautumista, pelkoa, jännitystä ja epävarmuutta. Ja tiedostan senkin, etteivät ne itsestään sieltä katoa minnekkään vaan ne pitäisi purkaa ja käsitellä. Jo nyt kun aloitin kirjoittamisen, tuntuu paremmalta.

Olen myös sellainen ylisuorittaja, yritän koko ajan olla tekemässä jotain ja unohdan huilata, vetää henkeä välillä jotta jaksaisi paremmin. Mutta kun aina löytyy jokin asia, jota on lykätty ”liian” pitkään. Sellaista se lapsiperheen elämä taitaa olla vaan, eikä aivan pian ole muuksi muuttumassa. Pitäisi vaan opetella ottamaan iisimmin. Helpommin sanottu kuin tehty.

aika on kortilla

Mitä meille siis kuuluu?

Niin, meille kuuluu oikein hyvää, mitä nyt tulevat muutokset arjessa ”vähän” jännittävät (lue: minua). Kesän alussa muutimme uuteen asuntoon, isoin muutos tuli siinä, että lapset alkoivat nukkumaan yhdessä samassa huoneessa. Sitten varmistui minun opiskelu, joka alkaa elokuun lopulla ja elokuun alussa esikoisemme aloittaakin päivähoidon. Vanessa täyttää elokuun alussa 3-vuotta ja tuntuu olevan erityisen innoissaan päiväkodin aloituksesta, äitiä tilanne jännittää varmaan kaikista eniten.. Saa nähdä mitä kaikki muutokset tuovat tullessaan! Vielä on onneksi kesää jäljellä, vaikkei tuo ”kesä”sää kummoinen nyt olekkaan.

Haikeutta herättää myös se, että Maximilian on nykyään 100% taapero ja minun ”vauvani” ei olekaan enään vauva. Vaikken erityisesti vauvavuosista nauttinutkaan, en pysty (tai suostu) uskomaan, että se on nyt takanapäin. No, ei auta muu kuin hyväksyä se ja onneksi aina muistojen ja kuva-albumien voimalla pääsee nautiskelemaan niistä ajan kultaamista vauvantuoksuisista hetkistä!

aika käy

Semmoinen sillisalaatti tällä kertaa, vähän päätin avata nykyistä elämänjuoksuamme ja samalla purkaa sisimpääni. Älkää tuomitko!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s