Mitä äiti pelkää?

Ahdistuneisuus, alakulo ja epävarmuus. Tämä kolmikko on seurannut minua lähes taukoamatta koko loppukesän ajan. Monesti mietinkin, miksi saatoin itseni tähän tilanteeseen, jossa ympärillä olevat asiat tuntuvat vaan kasaantuvan, ahdistavat ja lisää on vain luvassa? Vauva-arjen keskellä kaipasin kovasti muutakin, kuin pelkkää lapsiaikaa ja sitä, että koko elämä pyöri lastenhoidon ympärillä. Nyt kun muutos (lue: muutokset) on vihdoin käsillä, tuntuu, ettei pääni kestä sitä kaikkea ja vieläpä niin lyhyessä ajassa. Kesän alussa oli muutto, elokuussa esikoinen aloitti päiväkodin ja elokuun lopulla aloitan opiskelut. Tämän lisäksi aloitin kesän alussa osa-aikatyöt minulle täysin uudella alalla. Lähes kaikki vanha on käytännössä pyyhitty elämästäni pois, miestä, lapsia ja lemmikkejä lukuunottamatta. Ja olen itse tästä vastuussa.

peilikuva

Mitä minulle tapahtuu? En ole koskaan ollut tämmöinen jännittäjä aiemmin, en enää tunnista itseäni tämän sekamelsan keskeltä. Olenko vaan tullut sen verran vanhaksi, ettei kovempi ”vauhti” elämässä toimi enää vai olenko aiempaa heikommassa kunnossa sisimmässäni? Itse veikkaan tuota viimeistä. Vielä kun tietäisin miten saisin sen korjattua, kytkettyä offline -tilaan ja kitkettyä pois. Kun sanotaan, että äitiyteen voi kadota, niin se on kyllä totta – ainakin omalta osaltani. Tuntuu, että viimeisen kolmen vuoden aikana minuus on haihtunut kuin savuna ilmaan ja äitiys ottanut paikkansa elämässäni. Ja nyt, kun minun pitäisi kaivautua äitiyden alta, se ei onnistukkaan kovin helposti. Kun katson itseäni peilistä, tuntuu että olisin puutteellinen, en näe itseäni. Kun suljen silmät, näen kaiken sen mitä minun pitäisi ja mitä haluaisin olla. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen ja tuntuu, että edessä on pitkä kivinen tie korjatakseni kaiken haluamani.

tunnekuohu

Olen usein miettinyt, miten voisin näyttää hyvää mallia omille lapsilleni, jos en itse suoriutuisi henkisesti elämän ”haasteista”? Älkääkä huolestuko, suoriudun kyllä, mutta usein pelonsekaisin tuntemuksin (jotka eivät tietenkään päällepäin näy). Yhä useammin pelkään epäonnistuvani siinä mitä teen ja välillä mietin skippaavani jotain ihan vain epäonnistumisen pelossa. En tiedä, johtuuko tämä juurikin äitiyden paineista vai iän tuomasta painolastista, vai kummastakaan, mutta haluaisin siitä vihdoin eroon. En nimittäin halua herätä joku aamu siihen ajatukseen, että käytännössä epäonnistuin jossain itselleni tärkeässä asiassa, koska en edes uskaltanut yrittää. Mutta olisiko se edes helpompaa herätä siihen tietoon, että yritin ja epäonnistuinkin? En tiedä. Mutta haluaisin nyt rohkeuteni takaisin, kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s