Remontti lapsiarjen keskellä

2 pientä lasta, remontti, muutto, työt ja väsyneet vanhemmat. Siitä on meidän arki nykyään tehty. Mies käy päivisin töissä, iltaisin ja viikonloppuisin remontoi ja hoitaa lisäksi siihen liittyvät juoksevat asiat. Minä hoidan lapsia kotona, samalla yrittäen pakata tavaroita. Varmaan on sanomattakin selvää, että parisuhdeaika on kortilla, siis hyyyyvin lievästi sanottuna. Muutaman takapakin myötä remonttimme lisäksi viivästyy emmekä pääse muuttamaan sisään suoraan muuton jälkeen vaan joudun lähtemään lasten kanssa evakkoon vähäksi aikaa.. tai jopa vähän pidemmäksi aikaa. Sen näkee sitten miten homma etenee.

remontointi ja lapset

Pää on hieman pyörällä tästä suuresta muutoksesta sekä paineesta ja stressistä jota tämä kaikki päässäni aiheuttaa. Pitäisi ottaa mallia mieheni asenteesta ja lopettaa ”turha” murehtiminen asioista joihin en itse suoraan pysty vaikuttamaan. Kunpa se olisikin helppoa!

Vaikka olen halunnut Helsingistä pois, tajuntaani ei vieläkään mene ajatus siitä, että ensi viikko on meidän viimeinen viikkomme tässä kodissa ja ylipäätään koko Helsingissä. Apua! En edes tiedä tuleeko oikeasti ikävä, mutta tietynlainen haikeus valtaa mielen ajoittain. Tuntuu aivan unelta, enkä edes osaa kuvitella millaista se elämä sitten tuleekaan olemaan, toteutuvatko omat mielikuvat vaiko eivät?

taloremontti

Mutta jos palataan vielä itse remppa-asiaan, niin se iskee päin näköä vielä kovempaa myöhemmin, kun joudumme kuitenkin osittain elämään talossa sitä samalla pikkuhiljaa remontoiden. Siellä nimittäin menee oikeastaan kaikki uusiksi; sisäseinät, huoneet, vessa ja kylpyhuone sekä kodinhoitohuone, pihaa unohtamatta. Eli siis aivan kaikki. Toistaiseksi ollaan vasta purkuvaiheessa, eli tie on vielä pitkä ja öhömm.. varmasti kivinen. Uskon kuitenkin selviävämme haastavammastakin ajasta, varsinkin kun palkintona on lopulta meidän oma koti ja (toivottavasti) juuri sellainen jollaista siitä kaavailimme. Eli nyt sormet ristiin ja toivotaan, että aika on meidän puolellamme!

Tue blogia seuraamalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.