Konkreettinen apu vauvan vaiheiluun

Äiti. Mitä ihmeellisin ja ihanin sana, varsinkin ensimmäistä kertaa äidiksi tulevalle. Mitä se sana toisi mukanaan ja millaista äitiys olisi? Millainen äiti olisin? Muistan pohtineeni näitä asioita ennen esikoiseni syntymää. Syntymän myötä olin niin vauvakuplan ja -arjen pyörityksessä etten edes sisäistänyt kuinka hukassa välillä olinkaan uudessa elämäntilanteessa. Tuntui, että juuri kun olin päässyt jyvälle ensimmäisen … Jatka lukemista Konkreettinen apu vauvan vaiheiluun

Synninpäästö huudatusunikoululle, osa 2

Kirjoitin edellisessä postauksessani esikoiseni unikoulusta ja nyt vuorossa on poikani unikoulukertomus, joka ei siis todellakaan sujunut aivan yhtä mallikkaasti. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että lasten luonne-erot korostuvat tässäkin asiassa erityisen paljon. Siinä missä tyttäremme on rauhallisempi tapaus, kuopuksemme on hyvin temperamenttinen ja näyttää mielipahansa erittäin lujaa ja kovaa. Eli hänestä ääntä lähtee kyllä heti … Jatka lukemista Synninpäästö huudatusunikoululle, osa 2

Synninpäästö huudatusunikoululle(!)

taaperon uniongelmat

Puolentoista kuukauden ajan olen nukkunut hyvin, vihdoinkin. Monen vuoden jälkeen, vihdoin ja viimein yövalvomiset ovat osaltani ohi. Tästä kiitos unikoululle, nimittäin sille pahamaineisimmalle huudatusunikoululle. Kirjoitan aiheesta, koska toivon kirjoitukseni auttavan muita samojen uniongelmien kanssa painivia vanhempia, en siksi että joku kokisi tarpeelliseksi tulla arvostelemaan valintaamme(!). Ensimmäisen kerran törmäsin tietoon unikouluista googletettuani vauvojen uniasioita esikoiseni ollessa … Jatka lukemista Synninpäästö huudatusunikoululle(!)

Imetys – pelkkää ruokailuako?

imettäminen

Havahduin muutama päivä sitten siihen, kuinka erilainen poikani imetys on ollut verrattuna tyttäreni imetykseen, joka siis loppui jo aikaa sitten. Kuinka erilaisia ruokailijoita vauvat voivatkaan olla? Siinä missä esikoiseni luopui rintamaidosta kokonaan jo 11 kuukauden ikäisenä, poikani edelleen viihtyy rinnalla useamman kerran päivässä. Eikä tämä minua siis millään tavalla haittaa, päinvastoin! Huomioni lähinnä kiinnittyi siihen, … Jatka lukemista Imetys – pelkkää ruokailuako?

Rintapumppu – huti vai pelastus?

vauva

Jo ensimmäisen raskauden aikana mietin kuumeisesti, ostaisinko rintapumpun vai en. Kannattaako sellainen hommata etukäteen vai ei? Millainen rintapumpun pitää olla, manuaalinen vai sähkökäyttöinen? Aikani pähkäiltyäni asiaa, tulin siihen tulokseen, etten hommaa rintapumppua etukäteen ollenkaan, sillä ikinä ei tiedä onnistuuko imetys edes ja jos ei, niin silloin pumppu olisi 100% tarpeeton. Maidonnousu ajoittui minulla juuri sille … Jatka lukemista Rintapumppu – huti vai pelastus?

”Älä imetä liikaa, ettei mee rinnat pilalle”

rinnat imetys

"... ja mä meinaa oon nähnyt niitä pilalle menneitä rintoja, usko pois." Kiva homma. "Vastahan minusta oli tullut äiti muutama päivä sitten ja nyt jo joku on kiinnostunut rintojeni kohtalosta", mietin. Se joku ei ollut mieheni, vaan hänen ystävänsä, joka päätti sanoa minulle nämä sanat tullessaan kotiimme katsomaan juuri syntynyttä esikoistamme kotiuduttuamme synnytyssairaalasta. En usko, … Jatka lukemista ”Älä imetä liikaa, ettei mee rinnat pilalle”

Mitä puhelinmyyjän työ opetti minulle

pettynyt

Ensimmäinen työpaikkani oli puhelinmyyntifirmassa, jossa myin puhelimitse aikakausilehtiä. Aloitin siellä yläasteikäisenä ja työskentelin lähinnä kesäisin ja välillä opiskelun ohella iltaisin useamman vuoden ajan. Eli kyse ei ole mistään yhden viikon tai vain päivän kokeilusta. Kun suurinosa ikäisistäni nautti kesästä ja lomaili, minä puhua pälpätin puhelimeen hiostavassa toimistossa ja sain ensituntumaa ihmisiin, jota kutsutaan myös Suomen … Jatka lukemista Mitä puhelinmyyjän työ opetti minulle

Onko järkevää ostaa kotidoppler?

kotidoppler

Palataan aikaan kun odotin esikoistani. Muistan edelleen sen innon ja kärsimättömän odotuksen, milloin pääsisin kuulemaan hänet ja tuntemaan hänen liikkeensä ensimmäistä kertaa. Itkin onnesta kun ensimmäistä kertaa pääsin kuulemaan esikoiseni sydänäänet, se kokemus toi hänet lähemmäs minua ja vauvan odotus tuntui paljon realistisemmalta. Tiesin, että siellä hän oli ja kuulin hänen olemassaolonsa. Jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä … Jatka lukemista Onko järkevää ostaa kotidoppler?

Parjattu rintakumi – itse piru vai pelastaja?

rintakumin käyttö

Ensimmäisen raskauden aikana googlettelin tietoa imetyksestä, sen onnistumisesta ja samalla mietin kuumeisesti onnistuukohan oma imetykseni, millaista se olisi ja jopa pelkäsin tulevaa. Varsinkin keskustelupalstoilta sai sellaisen kuvan, että imetys on itsessään hyvin haastavaa. Ja olihan se, nimittäin omalla kohdallani jo vauvan ensimmäiset imaisut tuntuivat epämiellyttäviltä ja sattuivat, varsinkin kun samalla jälkisupistukset astuivat kuvioihin. Muistan vieläkin … Jatka lukemista Parjattu rintakumi – itse piru vai pelastaja?

Kun astuin koiranp*skaan

Blogissani on ollut ennenkuulumattoman hiljaista ja olen itsekin miettinyt syytä tälle hiljaisuudelle. Elämä on toki vienyt mennessään, mutta en ole tarkoituksella löytänyt aikaa uuden postauksen kirjoittamiselle. Nyt ajattelin avata ajatuksiani, josko tämä kirjoitus selventäisi kokonaisuutta. Viime kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Pääsin kokemaan elämäni ensimmäisen hyökkäyksen virtuaalimaailmassa, siitä heti perään sairastanut elämäni toisen oksennustaudin joka … Jatka lukemista Kun astuin koiranp*skaan